Toivetunti uusinta!
Paljon on kyselty miksi Onnenpäivää ei voi bongata suuremmilta radioasemilta. Siihen TE voitte vaikuttaa! Täältä löydätte ohjeet Toivetunti!
P.S. Ensimmäisia viralisia keikkoja on ruvettu lyömään lukkoon! Jipiii!
Miss Mix-haastis
Tämmöinen kiva pieni juttu uusimmassa Miss Mix lehdessä!
Miss Mixin kotisivuilla voi käydä äänestämässä toukokuun numeron parhaimman jutun ja voittaa itselleen 90€ arvoisen meikkisetin!
Lähetetty iPhonesta
Levyn vika biisi!
Joskus on päiviä kun tuntuu, että koko maailma on kääntynyt sinua vastaan ja mikään ei onnistu. Minulla on tänään ollut sellainen päivä. Onnekseni, maailma ei ole koskaan jättänyt minua yksin istumaan pimeään nurkkaan, vaan aina kääntänyt auringonsäteet minun kasvoilleni ja nostanut jaloilleen.
Tänään päivänsäteeni oli uusi biisi jonka Runotytöltä sain. Kaikki sterssi ja ahdistus katosi hetkessä, ja maailmani palasi paikoilleen!! Albumin päätösraita on löytynyt!! Wuhuuuu!!! Nyt todellakin tuulee Pohjanmaalta…;)
Haluan myös onnitella Idols Torstenia ja Voice of Finland Jesse, joita kotikaupunkini Kokkola on muistanut stipendeillä koska ovat tuoneet Kokkolalle näkyvyyttä. Hyvä me, hyvä Kökkelsby! Kokkola maailmankartalle!!
Koneet käy kuumana!
Terveiset kotimatkan taukopaikalta klo 21:22! Tänään on ollut pitkä päivä ja hehkeys sen mukainen!
Herätys oli tänään aikainen koska pyyhälsin heti aamutuimaan pääkaupunkiseudulle, Lauttasaareen Sonyn kottorille. Tapasin ihanan A&R:ni ja superpromoottorini, joiden kanssa pidimme biisieni kuuntelusession ja rankkasimme top 5 mahdollista sinkkubiisiä! Näistä viidestä pudotamme vielä pari, jonka jälkeen heitän pallon teille ihanat ihmiset!!
Pääsette jälleen kerran auttamaan ja vaikuttamaan!! Lisätietoa tästä lähitulevaisuudessa, joten stay tuned!
Palaveerasin myös keikkamyyjäni kanssa, ja iloisena yllätyksenä sain kuulla, että kysyntää on ollut todella paljon, mikä on mahtavaa varsinkin siihen nähden, että minulta on toistaiseksi tullut vain yksi sinkku!
Mutta, no hätä! Ette tule pettymään!
Illalla palaveerataan vielä tuotantotiimini kanssa, skype-session merkeissä, jotta päästään ajantasalle “To Do”-listan kanssa! Koneisto höyryää taas niin kuumana, että tässähän tulee ihan hiksa!
Huomenna ajattelin nukku pitkään, jotta saan pääni toimimaan kun on aika tehdä kausiveroilmoitus. Niinh, tämän teen vielä itse, sen jälkeen tilitoimisto saa ottaa ohjat käsiinsä ja minulla koittaa vapaus! Ah!
Toivon teille kaikille ihanaa tiistailtaa!
Lähetetty iPadista
Sinkkuraati!
Uusi viikko pyörähtänyt taas käyntiin. Viikonloppu meni rokatessa Radio Rock risteilyllä, ja vaikka huisin hauskaa olikin, niin mikään ei voita sitä tunnetta kun saa kaatua omaan sänkyyn ja ottaa rakkaat karvakuonot viekkuun. Iso kiitos hoitajille!! <3
Tykkään todella paljon käydä live keikoilla, oli musatyyli tai bändi mikä tahansa! Keikoista saa älyttömän hyvät kiksit!! Muiden kiekoista oppii myös todella paljon siitä mikä toimii ja mikä ei. Minähän olen tunnetusti todella huono välispiikeissä, joten on hyvä käydä vähän pöllimässä muiden laineja!
Ei vaiskaan, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja myös tällä alalla niinkuin monessa muussakin hommassa, tekemällä oppii ja kokemus tuo varmuuttaa! Keikkailuintoa minulla on enemmän kuin isossa kaupungissa, joten odotan todella innolla mitä kesä ja syksy tuo tullessaan!!
Fakta on kuitenkin se, että ennen kun voi tehdä keikkaa, pitää olla levyllinen biisejä joilla keikkaa tehdään. Joten, aamupäivä on taas mennyt demoja kuunnellessa. Positiivinen ongelma on se, että tässähän alkaa olemaan jo runsauden pula!
Mutta, tämähän ei haittaa, koska toinen levy on tulossa ihan saletisti! Vaikeinta tällä hetkellä on kuitenkin päättää seuraava sinkku!!! Voiko järjestää 10 hengen raadin päättämään se puolestani!? Vapaaehtoisia?
Nyt lähden taas tapaamaan kirjanpitäjää!
Hasta la vista!
Lähetetty iPhonesta
Pohjanmaalta kajahtaa!
Noniin, tämä aamu vierähtää mukavasti veroilmoitusta tehdessä kirjanpitäjän kanssa. Olen todella onnellinen päätöksestäni palkata asiantuntija hoitamaan verotusasiani. Tämä käy nimittäin todella näppärästi ja samalla opin itsekin kun vierestä seuraa.
Eilinen MM Kummit tapahtuma oli todella inspiroiva. Huoh!! Tulee todella kova keikka-/esiintymiskuume. Varsinkin, kun eilen sain Team Jannika B:ltä kaksi uutta tsipaletta! Hittikamaa tulossa! Pohjanmaalta kajahtaa niin, että Helsingin Herrojen leuat loksahtavat auki!
Älyttömän aurinkoista ja ihanaa viikonloppua kaikille!!
Lähetetty iPhonesta
MM Kummit!
Tänään vuorossa Kummien konsertti Helsingin jäähallilla! Paljon, paljon loistavia esiintyjiä!!
Lähetetty iPhonesta
Onan Logo
Ylpeänä esittelen teille ONA-logon!!
Mutta, koska äänestyksessä kaksi logoa saivat lähes saman verran ääniä, päätin ottaa molemmat käyttöön!
Logojen suunnittelija esittelyssä!
Nimi: Olli Hannonen
Kuka: Näyttelylegenda
Mistä: Ei ole niin yksiselitteistä
Koulutus: Tällä hetkellä graafinen suunnittelu ja Taideteollinen korkeakoulu
Musiikki: Mustalais-jazz miellyttää aina
Minut tavoittaa: info@ollihannonen.com
Kiitos kaikille äännestäneille!! Levypaketin voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti! KIITOS vielä kerran!
Kuva
Lähetetty iPhonesta
Lauantain Ilkka
Nimi on sinne päin… Toimittajalle pisteet siitä!
Lähetetty iPhonesta
Kohti menestystä!
Minulla on ollut ilo ja kunnia kuulla monestakin suunnasta, että olen toiminut omalla touhullani inspiraationa ja rohkaisuna ihmisille. Henkilöt ovat tulleet suoraan sanomaan, että “ilman sinun esimerkkiäsi en olisi uskaltanut toimia.” Yleensä puistelen päätäni ja naureskelen asian pois, “Eihän tässä nyt ole vielä mitään” “Kunhan yritän” “Vielä on pitkä matka edessä menestykseen” jne.
Tänään kuitenkin, aamukahvia juodessa ja Hidasta Elämää-sivuston artikkelia lukiessa tajusin, että johan tässä on menestystä kerrakseen. Minä saan tehdä juuri sitä mille sydämeni palaa, ja mitä parasta, olen sitä tekemällä voinut auttaa muita.
Tästä lähtien hengitän teidän inspiroivat tarinanne niin syvälle itseeni, että epäilyn ja unohduksen hetkellä, sisukalunikin muistuttavat minua omasta menestyksestäni!
Sana “menestys” on tästä päivästä lähtien minulle synonyymi sanalle “onnellinen”!
Minä olen menestynyt!!!
Kuva: Tom Hakala / Antom Allstar
Teille jotka ovat kysyneet minulta “Miten olet onnistunut?”, nämä 16 pientä askelta voin allekirjoittaa täysin!
Moottoritie on kuuma!
Moottoritietä ajaessani olen kuunnellut demojani muutaman kerran putkeen. Näin kun aurinko paistaa ja idylliset maisemat vilisee silmissä voin hymyillä leveästi ja hengähtää helpottuneesti. Minun levystä tulee todella kova!!
Silmissä vilisee myös kaikki se kova työ mitä tähän asti on tullut tehtyä!! Vaikka paljon on vielä tehtävää, niin haluan jo nyt kun on kevättä rinnassa ja rakkautta ilmassa, kiittää kaikkia teitä, jotka ovat matkan varrella unelmaani kanssani tusanneet! Tästä tulee hyvä juttu!
Lähetetty iPhonesta
Yrittäjä minä vs. verokarhu
Tänään taiteilija minä on hetkellisesti vaihtunut yrittäjä minäksi ja hoitanut “konttorihommia” pois alta. Olen tähän mennessä hoitanut kirjanpitoni itse, mutta nyt tuntuu siltä, että ihan mielelläni maksaisin siitä jollekin joka tekisi sen puolestani. Ei se vaikeaa ole, mutta erittäin tylsää, ja mielummin tekisin jotain ihan muuta. Joten, otan musiikkialalla toimiviin naispuolisiin yrittäjiin erikoistuneen sertifioidun valmentajan Tamara Gal-Onin vinkisti vaariin ja delegoin kirjanpitoni jollekin joka siitä tykkää! Jos sinä tykkäät, niin ilmoittaudu pikimmiten info@jannikab.com
VoF
Mietin tuossa eilen, että te aivan tylsistytte kun viime viikon päivitykset ovat lähestulkoon pelkästään olleet “demotusta ja tekstin synnyttämistä”. Mutta, sitä tämä tällä hetkellä on. Lisäksi pitäisi muistaa hengittää ja elää, eikä ressata ja ahdistua liikaa koska sillon ei synny muuta kun pahaa olo.
Tämä “työ”, on todellakin kokonaisvaltaista. Omasta elämästähän tämä musiikki kumpuaa 100%.
Tällä hetkellä istun Oulun Amarillossa ja katson Voice of Finland kilpailua TV:stä josta ei kuulu ääniä. Kuitenkin, esiintymiset ovat tähän mennessä olleet niin vahvoja, että tunne on tullut räjähdysmäisesti hiljaisen ruudun läpi. Hienoa katsottavaa!
Niin, tänään tuli taas demotettua kaksi uutta biisiä.
Lähetetty iPhonesta
All Those Waisted Years
Tässä kun on vuoden aikana pistänyt oman elämänsä täysin uusiksi saadakseen tehdä sitä mitä rakastaa, nimittäin musiikkia, on välillä miettinyt mitä kaikkea on taaksensa jättänyt. Päivääkään en ole päätöksiäni katunut, mutta päivääkään minun ei ole tarvinnut nukkua kadulla, taivasalla Michael Monroen tavoin, hänen uransa alkupuolella. Hanoi Rocksin tarinaa lukiessa tuntuu omat “uhraukset” mm. rakennekynsien ja muiden turhuuksien pois jättämiset aika naurettavan pieniltä. Toki on tullut myös tehtyä uhrauksia joita ei rahassa voi mitata, mutta aina on ollut katto pään päällä ja saanut ruokaa masun täydeltä.
Ei taida tänä päivänä löytyä yhtäkään bändiä tai artistia, jotka uskovat niin vahvasti omaan unelmaansa ja juttunsa, että jaksavat tehdä töitä sen eteen jopa silloin kun ei ole syönyt ja nukkunut kolmeen päivään. Mutta, niinkuin Michael kirjassa toteaa “Onnellisia ovat ne, joilla ei ole mitään hävittävää.”
Niin karulta kun se kuullostaakin, niin hän taitaa olla aivan oikeassa. Liian moni elää onnettomana pelon takia. Sitä pelkää menettävänsä sitä mitä on, mielummin kun nauttisi siitä.
Hanoi Rocksin tarina vaikuttaisi olevan todellinen työvoitto ja siihen minäkin tähtään! Olisipas todella inspiroivaa päästä Monroen oppeihin edes hetkeksi, kateeksi käy hänen VoF-kilpailijoita, jotka saavat neuvoja todellakin kokemuksen kovalla rintaäänellä.
Lähetetty iPadista
Luomisen tuskaa
Tänään Herra Sputnik oli vahvistuksena minun ja Runotytön kirjoitus-sessiossa! Älyttömästi ei saatu tekstiä aikaan, mutta naurua tuli tuotettua senkin edestä!
Päivällä sain sähköpostiini miksatun version Uniikin biisistä, jossa minä olen mukana laulelemassa. Se on ihan huippu!!
Ilta on mennyt kummipojan synttäreillä! Synttärisankari meni jo nukkumaan, joten kummitäti taitaa nyt myös lähteä “kotosalle” vanhempiensa luo!
Huomenna uusi luomisenyritys Runotytön kanssa!
Lähetetty iPhonesta
Erikoinen päivä
“Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm.”
Lähetetty iPadista
Puuhapäivä
Eilen oli todella puuhakas ja antoisa päivä! Aamusta kävin minun Kokkolan (Soon to be Helsingin) hovikampaajallani, pistämässä päästä sen osan kuntoon johon voin vaikuttaa. Kampaajalta lähdin suoraan studioon demottamaan tehokkaasti tunnin verran.
Äänittämisen jälkeen kävin kahveella ydin Kokkolassa ja sain raapustettua uutta tekstiä. Sieltä heilahdinkin Runotytön luo, jossa väännettiin lyyriikat yhteen Herra Tuottajan biisiin! Hyvä tulee!
Teksti valmistui sopivasti klo 20:00 kun TV:stä kuului Voice of Finlandin tunnari. Runotytön hyvä ystävä ja Kokkolan poika Jesse esiintyi heti toisena. Totesin jo ensitahdeista “Heittämällä jatkoon”! Jee, hyvä Jesse!
Loppuilta menikin nenä kirjassa…Luin joskus tutkielman sisaruksista, jossa väitettiin, että kolmas tulokas olisi aina eniten taiteilija sielultaan! Minä olen kolmas katraasta, samoin kuin Monroe. Siinä todiste!
Mahtavaa lauantaita kaikille! Minä sain jo kirjotettua uuden tekstin….I’m on fire baby!
Lähetetty iPhonesta
Löydä artisti!
Myöhemmin ehkäpäs hiukan videomateriaalia lavalla heilumisestani!
Lähetetty iPhonesta
Hörinää


















