Uusimmassa Trendissä on haastattelu ihanasta Anna Abreusta. Enpäs meinannut tyttöä edes tunnistaa kuvista – vasta kun luin otsikon. Haastattelussa Anna antaa ymmärtää että ei mieluusti puhuisi Idolsista. Sen uskon ja tavallaan ymmärrän. Pienessä kaupungissa kuin Kokkola, jopa minuun on kiinnittynyt vahvasti Idols-leima. Viime keikkajulisteessakin oli mainittu ”Kokkolan oma idols-tyttö”. Joten voin vain kuvitella kuinka vaikeata Idols 2007 kakkosen on irroittaa se leima itsestään.
Itse en sitä kuitenkaan näe huonona asiana, päinvastoin, siitähän kaikki lähti. Ääni kellossa olisi varmasti toinen jos joutuisin (saisin) antaa haastatteluja lähes päivittäin promoessani omaa levyäni!
Muistelen useasti idols-teatteriviikonloppua jos kuulen esim Annan biisin radiosta. Ajatella, että siitä suloisesta, mutta silloin vielä epävarmasta tytöstä tuli yksi suomen tähtitaivaan kirkkaimpia tähtiä! Joten kyllä tämä omakin epävarmuus vielä voitoksi muuttuu!! Eihän sitä kukaan ole seppä syntyessä…eihän?
Annan uutta levyä tekemässä ollut ja yhdessä biisissä feataamassa oleva rap-artisti Redrama esiintyy lauantaina Kokkolan Komiassa!! Täytyypä yrittää saada kaikki mahdolliset vinkit tältä loistavalta rap-artistilta, joka btw on myös suomenruotsalainen niinkuin minäkin!
Annan tuore levy Rush julkaistaan 30.3 jota odotan innolla!
Minun lempi biisi Annalta!
P.S. Ilokseni haastattelussa kävi ilmi että Annakin on löytänyt ”Salaisuuden”. Mahtavaa!!"