Koko aamun olen päivystänyt netissä että saisin tietää olenko päässyt Artistivalmennus-koulutukseen. Tajusin juuri että päätökset kylläkin tehdään tänään, mutta ilmoitukset vasta huomenna joten vielä tämän päivän saa jännittää.
Viimeisessä haastattelussa minua kehoitettiin miettimään ja ottamaan selvää miten taloudellisesti pärjään koulutuksen ajan. Olin päättänyt olla miettimättä asiaa siihen asti että saan varman päätöksen siitä että pääsen edes opiskelmaan. Mutta, eilen sitten aloin pallottelemaan eri vaihtoehtoja… Pelkällä opintotuella en pärjää. Joten se tarkoittaisi paljon töitä koulun oheella josta Kela kuitenkin minua rankaisisi alkuvuodesta perimällä tukikuukaudet takaisin (kokemusta on). Aikuiskoulutustukea en saa koska en ole kerennyt olla kahdeksaa vuotta työelämässä kokopäiväisesti (vaikka työkokemusta kaiken kaikkiaan on kertynyt vähintään sen verran). Lainan ottaminen ei ole kovin mieluisa vaihtoehto ja rakasta karkkiautoani en myy…;) Joten, jos pääsen kouluun muutan kuusen alle ja syön käpyjä, ja teen niin kovia hittejä että tulevaisuudessa rahaa tulee ovista ja ikkunoista!! Sounds like a plan?
Luin alkuviikosta jutun Voicen-sivuilta jossa Michael Bolton oli huolissaan nykypäivän nuorista artisteista. Olen vähintäänkin yhtä huolissani…
Lapsuudenkodissani on kuunneltu myös hyvin paljon Abbaa…