Eilen saavuin yömyöhään kotikaupunkiini Kokkolaan. Samalla kun oli mukava palata kotiin, tajusin matkalla että ei se tuttu kaupunki kotia tee. Paljon täällä on rakkaita ystäviä ja perhe mutta jostain syystä rauhani jäi Ikaalisiin. Sanonta ”Koti on siellä missä sydän on” pitää kyllä paikkansa, mutta tällä hetkellä koen että koti on siellä missä tuntee sisäisen rauhan. Kaikki ympärillä oleva materia ja härdelli peilaavat vain omaa sisäistä kaaosta. Koskaan sydämeni ei ole tuntunut näin elävältä vaikka elämästäni on poistunut todella iso siivu sitä mitä elämäksikin kutsumme; työ, aikataulut ym.
Iloinen karvakuono oli minua yöllä vastassa!
Moi ja tervetuloa takaisin, edes pieneksi hetkeksi ;) Nähdäänhän me huomenna koululla? :)
-Heidi-