Musiikki & Media viikonloppu on nyt takanapäin ja olen palannut syksyiseen Ikaalisiin. Viikonloppu toi mukanaan paljon uusia tuttavuuksia, mielipiteitä ja ajatuksia. Itselleni hienointa oli huomata että vaikka hullu olenkin niin jotain järkeä tässä minun touhussa on. Entistä enemmän uskon siihen että kaikki on mahdollista.
Tänään ajattelin rauhoittua kynttilänvalossa ja ladata akut tulevaa viikkoa varten. Huomenna viikko alkaa sillä että YLE tulee kuvaamaan minua koululle. Keskiviikkona olisi Helsingissä Tekosyy-klubi, jossa esitän 4-5 Runotytön tekemää veisua. Helsingistä suuntaankin sitten kotikaupunkiini Kokkolaan, jossa YLE:n kuvaukset jatkuvat.