Tärkeän asian puolesta!

Olen monesti miettinyt musiikin osuutta elämässäni. Kuinka uskomaton voimanlähde se on aina minulle ollut niin ilon kuin surunkin hetkellä. Omalla urallani haluan yhtälailla vaikuttaa ihmisiin kuten monet artistit ovat omalla musiikillaan vaikuttaneet minuun. Musiikillani haluan koskettaa ihmisiä ja nostaa arkojakin aiheita esille. Yksi kappaleistani kertoo perheväkivallasta jonka vaikutteita ja seuraamuksia olen joutunut näkemään läheltä ystävänä. Haluan tuoda joskus niin näkymättömältä tuntuvan perheväkivallan ihmisten tietoisuuteen ja etsin nyt mahdollisia yhteistyökumppaneita joiden avulla voin toteuttaa aikeeni. Minulle riittä jos voin koskettaa edes yhtä sydäntä, mutta miksi lopettaa siihen jos pienellä avulla on mahdollisuus laajempaan kädenojennukseen?

Kappale on tällä hetkellä demovaiheessa. Alkuvuodesta kappale tuotetaan ja äänitettään valmiiksi ja sen ympärille haluan rakentaa koskettavan ja herättävän kampanjan niin sosiaalisessa-kuin muussakin mediassa. Kappaleelle tehdään myös musiikkivideo. Jos koet että olet yrityksenä tai yksityishenkilöna halukas lähtemään sanansaatajaksi tärkeässä asiassa tai sinulla on idea kuinka voin viedä ajatustani eteenpäin niin ota yhteyttä info@jannikab.com. Kuulen myös mielelläni omakohtaisen kokemuksesi ja ajatuksesi kappaleestani.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=uelHwf8o7_U[/youtube]