Tänään on kulunut aikalailla vuosi siitä kun ensimmäistä kertaa tapasimme tiimini kanssa keskustelemaan meidän yhteistyömahdollisuuksista ja halustani elää uelmaani musiikin parissa. Matka on ollut huomattavasti pidempi kuin vuosi, mutta jos lasketaan siitä hetkestä kun pistin pyörät toden teolla pyörimään. Paljon on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä mutta kaikki ainekset ovat johdattaneet minut tähän pisteeseen. Kuka olisi vuosi sitten uskonut että saan levyni ensimmäisestä sinkkulohkaisusta huippu arvostelun? Toki, se on vain yhden henkilön mielipide, mutta yksi kerrallaan olenkin päättänyt teidät vakuuttaa siitä että tämä onnistuu!
Sain jouluksi rakkaalta Runotytöltäni L. Onervan Liekkisydän ruonokirjan.
”L.Onerva oli tyystiin uudenlainen tekijä suomalaisessa kirjallisuudessa. Tienraivaaja, uudistaja, muutosta pelkäämätön itsenäinen ja vahva nainen”
Vielä tarttes loppurutistuksen tänään ja huomenna jotta Onnis pääsisi kärkisijoille loistamaan YleX:n himotuimmat-listalla!