Eilisessä Aamulehden Valo liitteessä oli iso juttu minusta a.k.a. ”Itsepäinen poppari”.
Teksti: Mikko Husa
Kuvat: Aleksi Poutanen
Itsepäinen poppari:Jannika B sai rukkaset sekä idolsista että X Factorista. Hän otti ohjat omiin käsiinsä ja vei itse itsensä hittiradioihin.
Jannika B: Ikaalisissa asuva laulaja koetti päästä tähtiin kahden tv-kisan avulla, mutta tulos jäi laihaksi. Viisastuneena hän hankki kaikki järkevän elämän tunnusmerkit, kunnes tuli aika todeta tosiasiat: mikään ei tunnu miltään. Nyt hän on oman levyfirmansa pomo, jonka ensisingle soi hittiradioissa.
Poppari omin voimin!
Jannika B:n innostus tarttuu kuin pikaliima. Kuin huomaamatta maaliskuun ensimmäinen maanantai tuntuu juuri niin loistavalta kuin laulaja väittää sen olevan.
Jannikan älypuhelimen näytöllä loistaa Voice-radiokanavan logo. Ilman kaiuttimen apua lähetyksen kuulemiseen täytyy keskittyä. Kello on juuri nyt tasan 14.30, ja jännitys saavuttaa lakipisteensä. Kyllä, kyllä, puhelimesta kuuluvat Jannika B:n Onnenpäivä-kappaleen radioystävällisen tanssipopin alkutahdit.
Voicella kyse on historiallisesti ensimmäisestä soittokerrasta. Onnenpäivää voi viimeistään tällä kellonlyömällä kutsua hitiksi, vaikka esimerkiksi YleX on jo aikoja sitten löytäneet Ikaalisissa asuvan 27-vuotiaan artistin ensisinglen.
Innokkaimmat Idols-seuraajat muistanevat Jannika B:n koko sukunimen. Hän osallistui Bergrothina vuoden 2007 Idols-mittelöön. Kisa päättyi semifinaaliin. Kahta vuotta myöhemmin alkujaan kokkolalainen laulaja koetti toisen kerran raivata tietään tähtiin tv:n vetoavulla. X Factor -kisassa matka tyssäsi jo koelauluihin. Idols toimi arkailevalle laulajalle todisteena siitä, että hän ylipäätään osaa laulaa. X Factorista tuli lannistaja. – Olin silloin treenannut ja itsevarmempi, mutta mikään ei edennyt yhtään mihinkään.
Samaan seinään on törmännyt tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana moni hyvä laulaja. Idols ja Voice of Finland ovat pudottaneet kasapäin artistin urasta haaveilevia matkalla kohti loppuhuipennusta. Idolsissa on jäljellä kymmenen kandidaattia, Voice of Finlandissa 24 live-lähetyksiin selvinnyttä.
Yksi asia on jo nyt aivan varma. Tänä vuonna ei ilmesty reilua kolmeakymmentä tv:stä tutun laulajan singleä, albumeista puhumattakaan.
Varsinkin Idolsin kyky tuottaa kestotähtiä on vuosi vuodelta heikentynyt. Vielä Hanna Pakarisen tarina trukkikuskista tähdeksi tuntui tuoreelta, mutta viime vuoden voittaja Martti Saarinen saa tyytyä vain huuman murusiin. Tarina tuntemattomuudesta tähtiin on jo nähty ja kuultu.
Voice of Finland voi juhlia paremmin. Mukana on paljon keikoilla karaistuneita ja oman tyylinsä löytäneitä laulukoneita. Voittajaa ei tungeta tiettyyn, formaatin määrittelemään muottiin.
Idols ja varsinkin Voice of Finland ovat näyttäneet sen, että hyviä laulajia tässä maassa riittää valtavasti, mutta artisteja ei niinkään. Miksi sitten kahden tv-kisailun pudokas saa kuunnella hittiradiosta omaa singleään ja valmistella syksyllä ilmestyvää esikoisalbumiaan?
Aiheellinen kysymys. Ja onneksi siihen löytyy myös vastaus, josta jokainen tähtihaaveiden vaivaama voi ottaa mallia. Jos rohkeus riittää.
X Factor -lannistuksen jälkeen Jannika päätti tehdä elämässään kuten pitääkin, siis järkeviä asioita. Hän opiskeli, hankki työkokemusta, osti asunnon, perusti perheen miehen, koiran ja auton kanssa. Jannika on viittä vaille ekonomi, joka on jättänyt vakituisen työpaikan vaateliikkeen myymäläpäällikkönä.
– Luulin, että se kolme vuotta meni aika tavalla hukkaan, mutta pomona olemisen oppimisesta on paljon hyötyä.
Nyt Jannika B on paitsi ensisinglensä julkaissut artisti myös oman levymerkkinsä toimitusjohtaja, yksityisyrittäjä Bergroth. Entisestä elämästä chihuahua on sentään yhä vahvasti kuvioissa mukana.
– Tajusin, että mikään järkevässä elämässäni ei tuntunut miltään tai oikealta.
Lopullisesti järki lähti Espoon Barona Areenalla Emma-gaalassa, kun Jannika todisti omin silmin, kuinka Jenni Vartiainen pokkasi vuoden naissolistin pystin.
– Tajusin lopulta, mitä minä olen kaivannut.
Unelman tavoittelemiseksi kykykisoihin osallistuminen tai muu haaveileminen eivät enää olleet mitään vaihtoehtoja. Unelma vaati totaalisen elämänmuutoksen ja oman levymerkin, jonka avulla voi olla oma pomonsa. Levymerkin nimi on Ona. Se on ristitty Jannikan toisen nimen mukaan.
– Nyt onnea tulee ovista ja ikkunoista. Ja rahaa menee samoista aukoista, nauraa Jannika.
Niin, montakohan nollaa on uuden elämän tuoneessa pankkilainassa?
– Olen 27-vuotias, mutta minulla on yli kahdeksan vuotta työkokemusta ja olen osannut laittaa jotain säästöönkin. Tein myös talokaupan, kun muutin Kokkolasta ja siitä jäi hienoinen summa, joten pankkilainalle ei ole ollut tarvetta.
Yrittäjä Bergroth on hankkinut artisti Jannika B:lle myös apuvoimia. Viime viikolla levyjätti Sony Music tiedotti yhteistyösopimuksesta Onan kanssa. Kyse on lihasvoimasta, jota pieni firma tarvitsee. Ona saa Sonylta esimerkiksi pr-henkilön ja keikkamyyjän.
– He ovat minulla töissä. Se on symbolisestikin tärkeä asia.
Rockin puolella nuoret miehet perustavat pikkufirmoja tavan takaa, mutta Jannikan Ona lienee maamme ensimmäinen naispopparin oma levymerkki. Esikuvia täytyy hakea kaukaa ja korkealta. Esimerkiksi Madonnan Maverick toimii suurin piirtein samoin kuin Jannikan Ona. Tällä hetkellä Ona on olemassa vain Jannika B:tä varten. Tulevaisuudessa se voi julkaista myös muiden artistien levyjä.
Lihasvoimasta ei ole apua, ellei ole mitään myytävää. Jannika B -musiikista vastaa ydinkolmikko, johon kuuluvat artisti itse, tuottaja (muun muassa Deep Insight) Jonas Olsson sekä lauluntekijä Heidi Maria Paalanen. Lähipiiriin kuuluu myös Apulanta-keulakuva Toni Wirtanen, jonka titteli Jannika B -yhteyksissä on poikaystävä.
– Hän on antanut minulle kaksi neuvoa: älä jätä päivätöitä, äläkä mene Ikaalisten artistivalmennukseen. Tein ne molemmat, joten se siitä.
Jannika viittaa siihen, että häntä pidetään väärien luulojen perusteella Wirtasen suojattina ja löytönä.
– Jokainen voi lukea blogistani, kuinka kovasti olen tehnyt töitä ennen kuin tapasin Wirtasen.
Niin, se blogi. Jannikan tie tähtiin on harvinaisen avoin jokaiselle kiinnostuneelle. Yli vuoden verran artisti on kertonut, mitä aikoo tehdä ja miten sen tekee.
– Minulle avoimuus käy motivaattorista. Kerroin, että lähden tavoittelemaan unelmaani ja minulla on sen verran ylpeyttä, etten heti voi paiskata hanskoja tiskiin. Ehkä blogini on tosielämän Idols-formaatti.
Jannika ei usko, että Idols onnistuisi enää nostamaan kestotähtiä. Syynä on kisan luonne.
– Idolsissa on monta samanlaista suihkussa laulajaa kuin minäkin. Muistan hyvin, kuinka semifinaalissa piti kertoa, mikä on minun oma juttuni. Minulla ei ollut aavistustakaan siinä vaiheessa. Siitä on viisi vuotta ja vasta nyt tiedän.
Jannikan mielestä liian moni Idols-kokelas lähtee mukaan vain kokeillakseen.
– He eivät ole varmoja persoonastaan ja artistiminästään.
Eikä aikaa anneta oman persoonan etsimiseen. Idols-systeemi vaatii, että levy on tehtävä kiireellä.
– Tietysti hyvä laulaja hoitaa kunnialla eteensä isketyt kappaleet, mutta oma veri, hiki ja kyyneleet puuttuvat.
Tv-kisassa menestymisen jälkeen voi tulla muitakin hankaluuksia.
– Kyse on siitäkin, mitä ja kuinka paljon on valmis itse tekemään. Jollakin voi olla harhaluulo, että levy-yhtiö tekee kaiken.
Voice of Finland on Jannikan mielestä toinen tarina. Mukana on monta ammattilaulajaa, jotka ovat miettineet ja hioneet omaa juttuaan pitkään ja hartaasti.
Idols on tuottanut monta yhden tai kahden levyn ihmettä, jotka ovat hiljalleen hiipuneet takavasemmalle. Onkohan Jannika B nähnyt jo painajaisia siitä, että syksyn tullen käy samoin?
– En ole. Tiedän, että jatkoa on luvassa esikoisalbumin jälkeenkin.
Omana pomonaan olemisessa on tietysti puolensa, mutta pilvilinnoja Jannika ei rakentele.
– Hyväksyn sen, jos en onnistu. Ainakin olen yrittänyt kaikkeni. Jos en menesty ja minua osoitellaan sormella sekä nauretaan päälle, niin aina voin seistä selkä suorana ja sanoa, että olen yrittänyt tehdä, mitä haluan sen sijaan, että istuisin konttorissa ja valittaisin kaikesta.
Seuraa Jannika B:tä: www.jannikab.com.
Idols-finaali käynnistyy MTV3:lla 11.3. klo 19.30. Voice of Finlandin live-lähetykset alkavat Nelosella 9.3. klo 20.00.
Jannika B
Ikä: 27 vuotta.
Asuu nyt: Ikaalisissa, kotipaikka on yhä Kokkola.
Ajankohtaista: Single Onnenpäivä soi radioissa. Esikoisalbumi ilmestyy syksyllä.
Piti tulla: Balettitanssija, aloitti 3-vuotiaana ja lopetti yläasteikäisenä.
Harrastukset: Ruuanlaitto, liikunta, koirien kanssa oleilu.
Musiikillinen herätys: Kasvanut isän soittaman Beatlesin tahdissa. Ensimmäinen oma ostos Alexian Fan Club -albumi (sisältää hitin Summer is Crazy).
Tv-kisat: Idols 2007 ja X Factor 2009.
Soi juuri nyt: Apulannan uutuus Kaikki Kolmesta pahasta, Melissa Horn ja Hurts.