Rakkautta ja piikkilankaa

Eilen juhlittiin ystävien rakkauden solmimista avioliittoon, kauniissa puutarhamiljöössä, auringonpaisteen alla! Aina se on yhtä koskettavaa ja kaunista kun toisensa löytäneet haluavat vahvistaa yhteisen elämän ystävien ja perheen edessä. Itselleni avioliitto on pyhä asia ja olen aina arvostanut vanhempieni esimerkkiä ”niin myötä, kuin vastamäessä”! Sama lausetta yritän pitää mielessä myös tässä omassa avioliitossani, elikkä musiikkiurassani ja levynteossa. Ihmisten kanssa kun ollaan läheisesti tekemissä, niin ei voi välttyä erimielisyyksiltä.

Tässä rakkauden pööllökakku!

Kakkos sinkkuvalintani herätti pientä draamaa, josta kerroinkin toissapäivänä. Aina kun ei voi miellyttää kaikkia vaikka niin haluaisikin. Itse olen oppinut sen, että muiden mielipiteitä kannattaa kuunnella, mutta oman sydämen ääntä kannatta kuunnella. Onhan se vienyt minut näinkin pitkälle.

Levyllä on liuta loistavia biisejä, joten valinta ei ollut yksinkertainen. Johan sitä olen pähkäillyt maaliskuusta lähtien. Valitsemani biisi on minulle tärkeä ja se on eräänlainen onnellinen jatkumo Onnenpäivä sinkulleni. Voin vain toivoa, että myös te muutkin siitä tulette pitämään. <3 Muuten saan kuulla "mitä minä sanoin" lausetta! :D

Hääjatkojen kaunis maisema!

Nyt alan pakkailemaan, suunnataan karvakuonojen kanssa Kokkolaan äänittämään, jotta saan sinkun teille ulos vielä kesäpäivien iloksi!

Tänään sain myös huippuja uutisia! Siitä lisää myöhemmin! ;)

2 thoughts on “Rakkautta ja piikkilankaa

Comments are closed.