Ylikuumentuneet aivot ja kutomista!

Tänään ja eilen olen ollut konttorirotto / kodinhengetär! Siivousta, kirjanpitoa, buunausta, keikkajärjestelyitä, ruuantekoa, aikatauluttamista, pyykinpesua, laskuttamista ym. ym.

Varsinkin tänään olen ollut erittäin onnellinen siitä, että minun ympärilläni häärii loistava puuharyhmä, jotka tekevät töitä minun urani ja tulevaisuuteni eteen. He auttavat tarvittaessa ja pitävät huolen, että minulla ei pää poksahda. Välillä nimittäin tuntuu, että se poksahdus ei ole kovinkaan kaukana. Varsinkin päivinä kun pitäisi tehdä päätöksiä. Tai noh, olen aina pitänyt itseäni tehokkaana päätöksentekijänä ja yleensä osaan järkeillä asiat hyvin helpoiksi. Mutta joskus, kun on isoja päätöksiä ja tietää, että päätti miten vaan niin tulee 100 asiaa lisää päätettäväksi, menevät aivot totaalisesti solmuun. Eikä sekään vielä niin paha, mutta kun on kyse päätöksistä joihin liittyy liuta muita ihmisiä jotka pitää ottaa huomioon, tahtovat aivot kuumentua yleensä liikaa! Sitä kun välillä unohtaa, että kaikkia ei vain voi miellyttää vaikka kuinka yrittäisi. Ääää!  Mutta, onko joku sanonut, että tämä elämä olisi helppoa, ja varsinkaan näin musiikkialalla?

Eilen ei pelkästään ole minun aivot olleet ylikuumentuneina. Nähtävästi jannikab.com sähköposti on laulanut sen verran kuumana, että se on poistanut/siirtänyt saapuneet sähköpostit jonnekkin cybertaivaaseen. Huoh.

Mutta niin kuin sanoin, kiitän Team Jannika B:tä kaikesta avusta, ”Sydämen taakasta painoja nostelette pois”. Kiiitos! <3 Nyt kun yrittää päästä keikkakuntoon, on leipominen vaihtunut kutomiseen! ;)

Muistakaahan käydä klikkailemassa Hullaria!!

1 thought on “Ylikuumentuneet aivot ja kutomista!

Comments are closed.