Aloittaessani matkaani kohti unelmaani olen huomannut tekeväni lähes päivittäin asioita joita en koskaan ennen ole tehnyt. Kaikki uudet ja tuntemattomat asiat eivät missään tapauksessa suoranaisesti liity artistiuraani, eivätkä ole mitekään kummoisia asioita. Mutta olen huomannut, että kiitos sen rohkaisupureman jonka olen saanut tässä matkan varrella, uskallan ja viitsin tehdä uusia asioita enemmän!
Yleensä se on lähtenyt siitä, että olen sanonut ”tuota olen aina halunnut tehdä tai kokeilla”. Vanha minä olisi jättänyt asian siihen, mutta uusi minä ja mottoni ”Miksi ei?” on päässyt viime vuoden aikan näkemään, tekemään ja kokemaan kaikkea uutta ja mahtavaa. Jotkut asiat ovat jääneet ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, mutta monet asiat ovat jääneet pysyäkseen.
Viikonloppuna tein ensimmäistä kertaa elämässäni juustokakun ja blinejä! Voin luvata, että niitä tehdään jatkoassakin! ;)
Tänään olen tehnyt koko aamun toimistohommia ja miettinyt musiikkivideoon liittyviä juttuja! Ai, että siitä tulee hyvä! ;)
Alla muutama aikaisempi blogikirjoitus ”Miksi ei?” motostani! ;)