Vuoden Kokkolalainen!

Minulla on kunnia olla ehdokkaana vuoden Kokkolaiseksi 2012!

Kuva: Tom Hakala

”Jannika B on sinnikäs Kokkolalainen, tuore naisartisti jonka uusin ja kolmas sinkkulohkaisu, Seuraavaan elämään, on noussut syksyn aikan yhdeksi Suomen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi!

Kokkolalaiset muistanevat Jannikan alkujaan vuoden 2007 idols-kisasta, jossa hän ylsi aina semifinaaleihin asti ja valloitti monien sydämet iloisuudellaan ja aitoudellaan. Kisan jälkeen Jannika keskittyi lähinnä kaupan alan opintojensa loppuunviemiseen ja laulajan ura tuntui kaukaiselta haaveelta.

Unelma laulajanurasta antoi odottaa pitkään, mutta keväällä 2011 Jannika päätti ottaa onnen ohjakset omiin käsiinsä, kääriä hiat ja alkaa hommiin.

Jannika aloitti esikoisalbuminsa teon omakustanteisesti yhdessä Kokkolalaisen tuottaja-/tekijäkaartin kanssa. Artisti päätti toteuttaa unelman oman visionsa kautta. Hän avasi myös kotisivuilleen blogin, josta hänen matkaansa on voinut seurata ensimmäisestä päivästä lähtien.

Loppuvuodesta 2011 Jannika B julkaisi ensimmäisen singlensä, Onnenpäivä, ja teki huikean työn raivaten tiensä radioiden soittoon. Jannikan kappale ja tarina keräsivät valtavasti huomiota ja menestyksen siivittämänä hän perusti oman levymerkin – ONA – jonka kauttaa artisti julkaisee musiikkinsa.

Debyyttialbumin toinen single, Hulluksi onnesta, ilmestyi kesäkuussa 2012 jonka musiikkivideolla näkyy myös kokkolalaisia tanssijoita.

Jannika B:n debyyttialbumi julkaistaan alkuvuodesta 2013 ja kantaa nimeä “Kaikki rohkeus”

Valtakunnalliselta YleX-radiokanavalta ”Tee-se-itse-popitar” -lempinimen saanut artisti on osoittanut kaikille, että unelmat voivat toteutua, jos vain tahto ja rohkeus riittävät.”

Lähde: Kokkola lehti