Voit pakata veitsesi

Lähes jokaisella keikalle saan kysymysken ”Mistäs tosi-TV:stä sinä ponnahdit pinnalle?”. Toki, kävin aikoinani Idolsissa kokeilemassa siipiäni, mutta se oli kaukana ponnahduslaudasta. Lähinnä ensilento, joka ei täysin päätynyt mahalaskuun. Olen yleensä vastannut, että ”oman elämäni tosiblogista”. Eilen aloin tätä asiaa miettimään saunanlauteilla…Onko nykyajan olettamus se, että tosi TV:t ovat ainoa mahdollisuus ponnahtaa pinnalle unelmiensa alalle, on se sitten viihdeala tai jokin muu ala? Toki ymmärrän sen, että tosi TV:t ovat jo pyörineet yli kymmenen vuotta töllöissämme ja monet tämän hetken artistimme ovat TV:stä tuttuja. Mutta kuitenkin, Kristiina Wheelerin uuden hienon uunituoreen biisin sanojen mukaan ”jos jatkoon selviydy en, oon mielelläni se ailien”! ”Ei jatkoon” ei tarkoita sitä, että siihen tyssäsi sinun unelmasi! Minä olen elävä, kävelevä esimerkki mahalaskuista, mutta minä päätin, että en ”pakkaa veitsiäni” vaan teroitan ne entistä terävemmiksi ja huidon itseni läpi villin ja pelottavan viidakon. Pitkä oli tie, ja matkaa on vielä paljon mutta oman elämäni tosi TV:ssä olen jatkossa, jossa kilpailen vain ja ainoastaan omia pelkojani vastaan.

Uusin musiikkivideoni Pohjanmaan tuulia julkaistiin perjantaina! Siinä pääsette kurkistamaan hiukan minun unelmaani. Moni on ihmetellyt missä se kaunis Pohjanmaa on? Ne pohjanmaan tuulet puhaltaa minussa…

”Pohjanmaalla kun kehdosta kasvaa
niin teroitetaan sun jokainen luu
niihin valetaan uskoa turvaa
vaik maailmas kaatunut on”

San&Säv. Heidi Maria Paalanen

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=K0ICRKA-4G8[/youtube]

Äänestyksiä käynnissä!!

Iskelmä lista
YleX himotuimmat
NRJ top 10