Uusi elämä!

Kaksi päivää Runotytön seurassa synnytti kaksi uutta kaunista kappaletta tähän maailmaan! Nyt ne pääsevät setä tuottajan hoiviin kasvamaan hetkeksi. Biisinteko on kuin lyhytelokuva ihmisen elämästä. Jostain pienestä se alkaa, josta se sitten kasvaa ja muuttuu. Välillä mistään ei tule mitään ja välillä tulee isojakin onnistumisen hetkiä. Lopuksi se löytää muotonsa, itsensä ja alkaa elää omaa elämää. Se ei välttämättä ole täydellinen, mutta kuka on…ja johan me ihmisetkin olemme huomattavasti paljon mielenkiintoisempia ja persoonallisempia heikkouksiemme kanssa.

Demotus

Nyt istun vihdoin (pienen odotuksen jälkeen) VR:n, elikkä Valtionroutateiden, omistamassa kulkupelissä ja matkaan kohti Lahtea jossa olla huomenna rytmiryhmän kanssa keikalla, keikkapaikkana toimii Dublin. Vielä on hetki matkaa joten ajattelin kirjoittaa uuden tekestin. Mistä sinä haluaisit kuulla laulun? Kerro tarinasi info@jannikab.com tai heitä ehdotuksia kommenttikenttään.

Lauantaina ollaan Joensuun Ilonassa ja minulla taitaa olla teille VIP lippuja jaossa, joten stay tuned! Lisänfoa tulee pian!!!