KIDSing

Paljon on tämä kyseinen formaatti saanut kritiikkiä osakseen. En oikein itsekkään tiennyt miten aluksi suhtautua asiaan kun 6-vuotiaalle kerrotaan, että ”Sinä et vielä ole löytänyt sitä omaa juttuasi. Et ole valmis levylaulaja”. Itse olen vasta nyt, 28-vuotiaana tajunnut tykkääväni oliiveistä puhumattakaan siitä, että pitäisin itseäni valmiina levylaulajana.

Mutta kuitenkin, ajatus ohjelmassa on mahtava. Muistanhan itse kuinka loistava ohjelma Tenavatähti oli! Seppo Hovi ja kaikki! Mutta, ja suuri mutta, Tenavatähdessä ei annettu palautetta suuntaan tai toiseen! Se oli laulamiseniloa ja joku nyt sattui voittamaan… Palautteen antamisessa piilee aina vaaransa, itse lopetin laulamisen neljännellä luokalla kun opettaja purskahti nauruun kesken laulukokeen ja kertoi, että kuullostan kiinalaiselta. Palautteen antaminen, niin lapsille kuin aikuisillekin, oikeassa ja kannustavassa valossa on todella haastava taitolaji.

Tenavatähtikin herätti aikoinaan kohua siitä voiko laspet laulaa Iskelmää ja onko itse kilpailu lapsille hyväksi! Keskustelua asiasta löytyy alla olevan klipin loppupuolella!

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=i0tiKXKyT8I[/youtube]

Niin kuin tenavatähti kilpailijan äitikin toteaa ylläolevassa videossa, kilpailutilanteet ovat elämässä väistämättömiä. Koulussa, urheilussa ja jopa leikeissä kilpaillaan jatkuvasti. Lapsena se onkin lähinnä leikkiä ja omaksi iloksi. Vasta näin aikuisena kilpailutilanteet useimmiten kärjistyvät vakavaksi ja siksi uskon, että meidän aikuisten on vaikea ymmärtää, että lapset voisivat nauttia esim. laulukilpailusta. Itse sain kunnian olla viime lauantaina mukana KIDSing-semifinaali lähetyksessä ja se ilo mitä näin lavalla oli jotain niin aitoa ja lähes käsinkosketeltavaa, että monet kyyneleet vierivät pitkin poskiani katsoessa esityksiä. Muistin jälleen kerran miksi minä laulan. Me aikuiset voimme oppia näistä lapsista paljon. Elämässä pitäisi kilpailla vain ja ainoastaan itseään vastaan ja tehdä asioita omaksi iloksi. Vain silloin se on yhtä aitoa ja tarttuvaa kuin lapsen nauru.

Kidsing
Minä KIDSing Semifinaali yleisössä KUVA: MTV3

Täältä voit nähdä kun Lisette Tiks laulaa Hulluksi onnesta-kappaleeni!

Lisette Tiks

KIDSing levy-yhtiö sopimuksiin en voi ottaa kantaa, koska en tiedä niiden varsinaista sisältöä. Sen kuitenkin tiedän, lukematta ja näkemättä, että Antti Tuisku ja hänen Hyökyaalto Records on täysin lasten puolella.

1 thought on “KIDSing

  1. Kiitos Jannika ihanasta tilaisuudesta laulaa sun oma ihana biisi sulle! Sait mun kesään valoa! Olet ihana ja toivottavasti joskus saan laulaa sun kanssa!:) Hyvää kesää!<3
    -Lisette

Comments are closed.