Moi Jengi!
Näin kesän kynnyksellä on hyvä muistella mitä tähän mennessä on tapahtunut näin meidän bändiläistenkin näkökulmasta.
Teimme vuonna 2012 syksyllä noin kaksikymmentä keikkaa, mutta virallisesti Kaikki Rohkeus-kiertue alkoi tänä keväänä. Se on sisältänyt unohtumattomia hetkiä keikkabussissa ja takahuoneissa, hienoja keikkoja, upeita ihmisiä, paljon naurua ja hyvää fiilistä. Se on toki sisältänyt myös mm. mykän kovalevyn, palavan kitarahihnan, kesken biisin isoimman kliimaksin pimenneet valot sekä monta muuta yllättävää, joskin jälkikäteen hauskaa hetkeä. Huonotkin hetket ovat kääntyneet voitoksi ryhmässämme vallitsevan hyvän huumorin avulla. Olen henkilökohtaisesti eniten fiiliksissäni siitä, että meistä on kaikista tullut keskenämme niin mielettömän hyvät kaverit. Viimeksi tänään olin salilla rytmiryhmämme muun jäsenistön kanssa, ihan vain koska viihdymme yhdessä. Toki siis muuallakin kuin salilla.
Keikkojen settilista on pysynyt läpi kevään lähes muuttumattomana, joten on ollut mahtavaa kehittää biisejä ja show:ta sekä vain nauttia hyvistä keikoista. Tietenkään ihan joka ilta ei synny pelkkää timanttia, mutta suurin osa keikoista on jättänyt näin jälkikäteenkin todella hyvän fiiliksen koko porukkaan.
Ryhmäämme kuuluu Lempeän Johtajan (jolla nimellä kutsumme Jannikaa) lisäksi neljän hengen rytmiryhmä, jonka muodostaa allekirjoittanut kitarassa, Jussi ”Kissa-Pasi” Perälä koskettimissa, Mika ”Haisuli” Huuskonen bassossa sekä Toni ”Peto” Porthen rummuissa. Lisäksi mukanamme kiertää äänimiehemme Arjo ”Orja” Kokkola sekä ryhmämme kuopus, Henri ”Hönö” Pesonen, joka toimii valomiehenä. Keikkojen ulkopuolisiin harrastuksiimme kuuluu mm. Petanque sekä kirpputorien kiertäminen. Erityisesti etsinnässämme ovat vaatteet sekä levyt. 1980- ja 1990-luvun klassikoiden hamstraaminen kirppiksiltä on saanut tänä keväänä jo lähes vuoren kokoiset mittasuhteet, mutta nyt ainakin lukuisat klassikkolevyt ovat saaneet hyvän uudet kodin ja bussissa raikaa varmasti hitit.
Yritän blogata tästä eteenpäin vähintään kahden viikon välein ja pitää teidät ajan tasalla kesän kiertueesta. Jos oikein innostun, kirjoituksia saattaa tulla useamminkin. Lisäksi aion toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja tehdä vihdoin erilliset postaukset, joissa me kaikki soittajat saamme esitellä soittokamamme ja pönkittää omia, suhteettomia egojamme vieläkin isommiksi. Videon muodossa toki, sehän se vasta kuningasta olisikin…
Nähdään keikoilla, tulkaa nykimään meitä kaikkia hihoista (paitsi Kissa-Pasia, koska se pitää lihasten esittelyn toivossa takuulla hihatonta paitaa) ja ostakaa Kaikki Rohkeus-albumi, jos ei sitä vielä löydy! Peace!
Samuli Sirviö
Viikonlopun keikat:
Perjantaina Turun yöt klo 20:30
Lauantaina Kokkola Summer Open Festival klo 22:45
PS. JÄNNITTÄÄÄÄÄÄ!!!! T: JB