Miljoonabileet!

DBTL

Eilen juhlin ystävieni kanssa ”Seuraavaan elämään”-videon miljoonan Youtube katselukerran rajan ylitystä. Jotenkin en osannut pitää sitä isona juttuna, kunnes niin moni minulle asiaa hehkutti ja joku epäileväinen syytti minua katselukertojen ostamisesta. Koska hänen mielestään ei ole mahdollista, että miljoonan katselukerran rajan ylittää ”alle vuoden vanha suomalainen julkaisu tässä ajassa..” Noh, minä ja vain minä hallinnoin Youtube-kanavaani ja ainakin minun järki sanoo, että rahan laittaminen sellaiseen on täysin turhaa! Pidemmän päälle kun se ei auta minua, Suomalaista artistia pätkääkään jos Singaporen Xin ja hänen miljoona ystäväänsä käy katsomassa videotani. Heillä on turhan pitkä matka keikoilleni eivätkä he levyjäni osta… Markkinointikikkanakaan se ei kannatta juuri sen takia, että kuluttajat tiedostavat sen, että katselukertoja voi ostaa.

En ole koskaan aikaisemmin katsonut Youtube-tilini tilastoja, mutta nyt piti kurkistaa miltä ne oikein näyttävät. Hienoa oli huomata se, että katselukertojen keskimääräinen kesto on ollut 3:10 joka kertoo siitä, että suurin osa on kuunnellut/katsonut videon alusta loppuun. Se lämmittää sydäntä. Kiitos. <3

Youtube-tilasto

Eilen tein myös vähän sävellystyötä ja palaveeraasin TV-tuottajan kanssa uudesta, todella kiinnostavasta musiikkiohjelma formaatista. Siitä myöhemmin lisää…;) Huomenna taas tien päälle!!

Viikonlopu keikat:
2.8.2013    Sirkus, Hämeenlinna Show time: 23:45
3.8.2013    Himos Areena, Jämsä Show time: 23:30