Keikkailusta vapaat viikot ovat lähinnä menneet uutta materiaalia kirjoittaessa ja median pyörityksessä. Toissapäivänä kävin Helsingissä hoitamassa työasioita ja mm. Helsinki Fashion Weekendin pressitilaisuudessa. Jälkeenpäin kävin myös pyörimässä hiukan Helsingin keskustan kaupoissa.
Jostain kumman syystä sovittaessani eräässä kaupassa lippistä menetin tasapainoni ja kaaduin ryminällä, pinkki-pehko heilahtaen kivilattiaan niin, että tuntui. En tiedä naurattiko minua enemmän kaatuminen vai se, että en meinannut päästä lattialta ylös kun kädet olivat täynnä tavaraa. Siinä sitten hetken räpiköin kuin kala kuivalla maalla kunnes pääsin takaisin jaloilleni. Ympärilläni oli paljon ihmisiä jotka katsoivat silmät pyöreänä, eivätkä oikein tienneet nauraakko kanssani vaiko minulle. Ainoastaan yksi naispuolinen henkilö tuli kysymään, että onhan kaikki hyvin. Vastasin ”kyllä”, vaikka persus ja selkäranka huusivat hoosianna tömäyksestä.
Kävellessäni pois huomasin rauhoittavani itseäni ”sellasta sattuu”, ”kaikki kaatuvat joskus” ym. Kassaneidille kerroin nauraen lattiavisiitistäni samalla kuin päässä jyskytti niin, että näkönikin sumeni. Mutta miksi? Miksi epäonnistuminen – vaikka lattialle pyllähätäminen- on omasta mielestä niin noloa, ja sitä pitää selitellä, että kaikki on hyvin vaikka kaatuminen kolahti niin fyysisesti kuin psyykkisesti?
Epäonnistumisia tapahtuu kaikille. Epäonnistumisilta ei voi välttyä elämässä. Kun epäonnistumisen mahdollisuuden hyväksyy, on sitä huomattavasti rohkeampi tekemään asioita ja valitettavasti vain tekemällä voi myös tulla onnistumisia. Minulta kysytään useasti, ”mistä sain rohkeuden lähteä rakentamaan laulajan uraa”! Vastaus on yllättävän helppo. Tajusin, että tämä menee joko metsään tai sitten onnistun. Oli lopputulos kumpi tahansa, hyväksyn sen. Toki epäonnistumiset kolahtavat ja satuttavat aina -enemmän tai vähemmän- mutta niistä selviää eikä niitä tarvitse peitellä. Joskus sitä joutuu räpiköimään hiukan enemmän ja joskus siihen tarvitsee apua, mutta lopulta sieltä lattiatasolta pääsee taas jaloilleen.
Lähdettyäni pökkyrässä kävelemään ulos kaupasta, eksyin vahingossa sivukadulle minulle entuudestaan tuntemattomaan kauppaan josta löysin aivan uskomattoman ihanan mekon. Ilman kaatumistani olisin todennäköisesti jatkanut vanhan ja tutun kaupan koluamista enkä löytänyt haluamaani. Joskus epäonnistumiset ovat tienviittoja kohti oikeaa päämäärää.
Elämäni ensimmäinen esiintyminen! Pelotti eikä se ihan nappiin mennyt, mutta jostain on aloitettava…
