Terveiset studiolta! Täällä lauletaan niin, että pölinä käy! Poikkeuksellisesti olemme tällä kertaa Helsingissä studiossa. Tämä aikataulu ja koti-ikävä syistä. Olen viime aikoina ollut niin paljon pois kotoa, että halusin mahdollisuuden päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Laulupäivät kun ovat todella uuvuttavia ja ainut paikka missä akkuni latautuu kunnolla on kotona. Koti kun on siellä missä sydän.
Viime viikonloppuna oli joka vuotinen rocksählyn SM-turnaus. Itse pelaan aina Vaasa-aikaisten muusikkoystävieni kanssa ja tapahtuman juju onkin lähinnä siinä, että näkee kerran vuodessa vanhoja tuttuja joita ei muuten koskaan näe. Viime vuosi jäi minulta väliin joten suurinta osaa ryhmästä en ollut nähnyt kahteen vuoteen. Kahden vuoden aika on kerennyt tapahtua vaikka ja mitä. Lapsia on syntynyt, eroja tapahtunut, rakkautta löytynyt ja maisemat vaihtuneet. Mutta ihanaa on huomata, että ystävyydet ovat säilyneet ja jatkuvat juuri siihen mihin viimeksi jäivät. Ihan kuin aika ei olisi koskaan liikkunutkaan.
Huomenna saankin parhaan ystäväni studioon kanssani! ;)
”BFF”