Tänä aamuna heräsin väsyneenä, mutta mieli erittän kevyenä. Palasin nimittäin eilen kotiin viimeiseltä studioreissulta. Levy alkaa olla hyvin, hyvin lähellä maaliviivaa. Jännä tunne. Olen kiitollinen, onnellinen ja helpottunut. Viime hetken paniikkikohtaukset on nyt käyty läpi, valvotut yöt ovat (hetkellisesti ainakin) historiaa sekä pelon ja epäilyksen kyyneleet on pyyhitty. Se on nyt siinä ja olen siitä sanattoman ylpeä…
”Jos tämä olis iltani viimeinen, osasinko olla onnellinen?”
Aurinkoista aamua on kuitenkin varjostanut surulliset uutiset. Uutiset jotka jälleen kerraan saivat muistamaan kuinka hyvin asiat itsellä on. Olen terve, minulla on ihana ja kannustava aviomies, ystäväni ja perheeni voivat hyvin ja minä saan tehdä sitä mitä rakastan. Mikään näistä asioista ei ole itsestäänselvää, mutta valitettavasti sitä omaa onneansa ei aina maailman melun takaa näe. Arvostakaamme sitä mitä meillä ON – eikä tuhlata lyhyttä elämää suremalla sitä mitä meillä ei ole.
”Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii”
