Luin aamulla Rumba-lehden toimituspäällikön kolumnin muusikkona olemisesta. Teksti kiteytyy hyvin tähän lauseeseen ”Muusikon uraa kun ei voi perustella järjellä”. Monet unettomat yöt pohtineena ”Onko tässä mitään järkeä” voin täysin alleviivata tämän toteamuksen.
Alalla ei kuitenkaan pelkästään taistella elannosta vaan unelmasta. Toki on surullista välillä huomata kuinka oma unelma nakertaa reikiä omaan sieluun. Mutta valitettavasti unelmia ei voi valita, ne ovat osa sinua. Ja koska ihminen ilman unelmia on kuin lintu ilman siipiä, ei niistä taitselematta halua luopua.
Olen ennenkin kertonut kuinka uskon kohtaloon. En siihen, että asiat tapahtuvat niinkuin on tarkoitettu. Uskon, että meille kaikille on kohtalon määrittämä päämäärä, mutta meidän tarvitsee itse taistella tiemme sinne. Välillä kuitenkin taistelutahto hiipuu, mutta silloin onneksi kohtalo nostaa päätään tienviittana.
Eilen olin heittämässä hanskoja tiskiin ja tänään sain tietää, että minun Seuraavaan elämään kappale on rikkonut heittämällä platinarajan.
”Mä selvisin tänne
linnunradan poikki matkasin
pois sumun ja kitkan
tieltäni puhalsin
Mä uskoa päätin
ja sydämeni matkaan valjastin
Meil on vain yksi lento
syntymästä kuolemaan
Mä luotan kohtaloon…”
Kuva: Ville Juurikkala