Oletko sinä elossa?

Olen viettänyt viikon kotikonnuillani Pohjanmaalla ja saanut tehtyä uutta musiikkia. Tämä on ollut onnistunut viikko. Aina ei ole. Joskus…useasti epäilen osaamistani ja päätöstäni aikoinaan irtaantua suhteellisen vakaasta ”normaalista” elämästäni tavoitellaakseni utopista unelmaani. Tänään olen siitä niin kiitollinen. En pelkästään siitä, että uskalsin neljä vuotta sitten tehdä isoja päätöksiä vaan myös siitä, että epäluulojen ja epäonnistumisien kautta olen neljän vuoden ajan taistellut unelmani kiinnipitämisestä. Tänään on hyvä päivä. Muistakaa pitää hampain ja kynsin kiinni siitä mitä rakastatte ja mikä saa teidät tuntemaan olevanne elossa. Kaikki muu on turhaa.

Näistä ajatuksista kävin juttelemassa Rita Tainola Showssa, jonka voit katsoa täältä!

image
Kuva: Ville Paasimaa

Ps. Kuvassa Sanni Mäkelän minulle suunnittelemat uniikit esiintymiskengät!!